EU:ssa bloggaamiseen anottava lupa?

Piraattiliitto nostaa esiin aiheen, josta on myös uutinen Hesarissa. (HS:n uutisen sisältö ja linkki ovat jo kertaalleen vaihtuneet, toivottavasti tuo säilyy olemassa.) Joku neropatti on siis saanut päähänsä, että EU:n pitäisi kontrolloida blogien laatua, mahdollisesti pakollisella rekisteröinnillä ja "laatumerkinnöillä". Toivon mukaan kyse on vain tämän yhden virolaisen MEPin neronleimauksesta. Kelle tahansa järjissään olevalle on tietysti päivänselvää, ettei tällaisessa ole päätä eikä häntää. "Bloggaaminenhan" ei sinänsä tarkoita yhtään mitään. Jos kansalaisten nettijulkaiseminen halutaan kuriin, pitää samalla laittaa kaikenlaisten kotisivujen, keskustelufoorumien, sosiaalisten verkostojen ja pikaviestimien käyttö luvanvaraiseksi. Käytännössä pitäisi siis a) olla pakollinen henkilöllisyyden tunnistaminen aina kun käyttää nettiä ja b) sallia pääsy ainoastaan EU:n hyväksymiin webbisaitteihin ja palveluihin sekä c) anoa EU:lta lupa, kun haluaa pystyttää minkä tahansa palvelimen Internetiin. Onneksi koko juttu on niin absurdi, ettei siitä varmaan tarvitse tämän enempää välittää. Tämä juttu toimii kuitenkin taas hyvänä muistutuksena siitä, että EU-tasolla saatetaan toilailla ihan käsittämättömiä juttuja, koska sinne äänestetään kaikenlaisia missejä, rallikuskeja ja hiihtäjiä, eikä sitten jakseta kunnolla seurata, mitä he siellä tekevät.

Comments

"Toivon mukaan kyse on vain tämän yhden virolaisen MEPin neronleimauksesta."

Siltä vähän näyttäisi.

Yritysmaailmaan sovellettuna taustatietojen avaaminen voisi olla jopa toimivaa, etenkin jos sen avulla voitaisiin karsia ns. "fakeblogit" pois. Mutta se kuuluu varmaan kuluttajansuojan piiriin.

Tai sitten se jengi siellä edustaa ihan hyvin sitä porukkaa joka sinne jengiä äänestääkin. Kyllä ne hiihtäjät siellä ihan hyvää tekee välillä muistuttamassa kenellä se äänestysvalta on. Sitten jos ne hiihtäjät alkaa saada jotain aikaan, niin sit kannattaa huolestua.

Minusta on hassua, että jos Suomessa yksittäinen 200:sta parlamentin edustaja (aka kansanedustaja) ehdottaa jotain hullua, se menee hänen nimiinsä.

Jos taas EU:ssa yksittäinen edustaja 785:stä ehdottaa jotain, se laitetaan heti koko EU:n nimiin.

Tuen kriittisyyttä, mutta vääristely on eri asia.

Tärkeintä on, että tällaiset asiat ei pääse haututumaan EU-byrokratian sekaan ja menemään huomaamatta läpi virkakoneistosta. Tyypillisestihän EU-direktiiveihin kiinnitetään huomiota vasta kauan niiden hyväksymisen jälkeen.

Minusta on silti outoa, että tiedotusvälineetkin kertovat "EU:n haluavan kieltää grillauksen" tai muuta vastaavaa, jos yksittäinen parlamentin jäsen tai ryhmittymä ehdottaa jotain.

Ymmärrän, että yksityishenkilönä voi kannattaa virheellisenkin tiedon levittämistä, mutta minun ainakin on omassa duunissa kerrottava asioita siten, ettei tarkoituksellisesti levitä väärää tietoa.

Otsikoissa voi olla kovakin väite, mutta itse jutun pitää perustua faktoihin eipä jättää tulkinnanvaraa näin epäselvästi.